Nauretaanko hetki itsellemme?

Torstai 5.11.2015 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Muistan lukeneeni suomalaisesta perheestä, joka muutti Washingtoniin. Oli syksy ja koulut olivat alkamassa, joten juuri kaupunkiin muuttaneella perheellä oli kiire saada lapsi kouluun muistaakseni Adams Morganin kaupunginosassa. Se vain ei meinannut onnistua.

Yhdysvalloissa ei ole väestörekisteriä. Miten todistaa asuvansa jossain, jos ei ole väestörekisteriä? Amerikkalaiset ovat luovia, se onnistuu sähkölaskua näyttämällä. Heidän läpitunkemattoman logiikkansa mukaan kukaan ei ole niin tyhmä, että hankkisi huvikseen sähköliittymän.

Suomalaisperheen ongelma oli siinä, että he olivat juuri muuttaneet eikä heillä ollut ensimmäistäkään sähkölaskua. Heidän piti puhua sähkölaitos ympäri lähettämään yhden dollarin sähkölasku, jonka maksamalla heillä oli koululaitoksen kaipaama todiste asuinpaikasta. Lapsi pääsi kouluun kaksi viikkoa myöhässä.

Huvittavia nuo amerikkalaiset, eikö?

Meillähän on Väestörekisterikeskus, jossa kaikkien suomalaisten tiedot luuraa. VRK oli edistyksellinen, kun se lanseerasi vuonna 1999 HST-kortin, jolla saattoi allekirjoittaa sähköisesti sitä sun tätä. Hankimme kortteja ja teimme kaksi sovellustakin, joista toinen taisi olla ensimmäin sähköistä allekirjoitusta hyödyntävä B2B-softa YIT:n ja Inspectan välillä.

Sitten kävi niin, että HST ei mennytkään läpi, vaan pankkien TUPAS-tunnistus voitti kisan. TUPAS-tunnistetta käytät todennäköisesti veroilmoitusta täyttäessäsi, on siellä toki muitakin tunnistautumiskeinoja. Mutta aika moneen paikkaan on standardoitu pankkien tunnistautumismenetelmä siksi ainoaksi.

Pankkitunnuksia saatat joutua käyttämään, kun muutat vaikkapa puhelin- tai laajakaistaliittymäsi ominaisuuksia itsepalveluna. Entä jos liittymä on sellaisen seniorin hallussa, jolla ei koskaan ole ollut pankkitunnuksia. Tai jolle pankki ei henkilön korkean iän vuoksi sellaisia myönnä?

Entä jos olet maahanmuuttaja, jolla ei ole pankkisuhdetta täällä?

Aika huvittavia ollaan me suomalaiset, eikö?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: idea, keksintö, innovaatio, kehittäminen, standardi

Mitä Maija näki?

Torstai 29.10.2015 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Vanhempieni kotikylällä Kaustisen Köyhäjoella (joki oli köyhä, ei rannat) vaikutti persoona, jota kutsuttiin Jesserin Maijaksi, oikealta nimeltään Maija-Liisa Peltokangas (1880-1953). Äitini perheessä hänet tunnettiin ehkä siksiksin, että ilmeisesti havitteli äitini isoäidin kuoltua vuonna 1919 vapautunutta Kykyrin Välituvan emännän paikkaa. No, isoäitini äitipuolta Maijasta ei koskaan tullut.

Maijalla oli paljon tarinoita. Yksi hänen kertomuksistaan koski viljapellolla kulkevaa konetta, jonka perästä tippui jyväsäkkejä. Ihmiset puistelivat päitään Maijan tarinoille todeten niiden olevan noita "Jesserin Maijan juttuja".

Maija oli käynyt Amerikassa. Hän sai passin 16.7.1912 ja matkusti seuraavana päivänä ajan tavan mukaan laivalla Englantiin, josta valtamerihöyryllä edelleen Yhdysvaltoihin määränpäänään Frederick-niminen paikka.

Kauanko Maija Amerikassa oli, siitä ei ole tietoa. Niin kauan kuitenkin, että hänen kieleensä tarttuivat sanat "Jes söör" ja "Jees", mistä vääntyi hänen Suomeen palaamisensa jälkeen hänelle lempinimi Jesserin Maija.

Suomeen leikkuupuimuri rantautui vuonna 1950. Taisi käydä tässä asiassa niin, että Maija ehti kuolla, ennenkuin muut ymmärsivät, mitä Maija oli Amerikassa nähnyt.

Globalisaatio kutistaa maailmaa. Silti tänäänkin kokemuspiirin ulkopuolella oleville asioille tai ehdotuksille puistellaan päätä. Haluamme mieluummin keksiä pyörän uudelleen kuin ottaa käyttöön jossain muualla keksittyä.

Idea on arvokas vasta käyttöön otettuna. Sillä, kenen ideasta on kyse ja mistä idea on kotoisin, ei ole arvoa. Vain käyttöönotolla on. Siispä: avoimin mielin katsomaan, miten muualla tehdään asioita. Ei kaikkea tarvitse tehdä samalla tavalla mutta saattaa olla, että näit jossain muualla, jossain toisessa asiayhteydessä asian, joka omassa yrityksessäsi käyttöönotettuna tuottaa kilpailuedun.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, kehittäminen, idea, keksintö, innovaatio, technology transfer

Osaaminenko uhkaa?

Torstai 15.10.2015 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Ympärillesi ilmestyy ihmisiä, jotka ovat sinua paremmin koulutettuja ja - ainakin joissain asioissa - sinua osaavampia. Miten reagoit?

Koetko asemasi osaavampien ihmisten joukossa - tai jopa heidän johtajanaan - uhatuksi? Jos kyllä, alatko vähättelemään heidän koulutustaan, osaamistaan, kokemustaan tai ideoitaan? Muodostatko suhtautumisesi uusiin ideoihin sen perusteella, kuka ideat on esittänyt tai miten idea pönkittää asemaasi? Moni tekee näin.

Vai parannatko omaa osaamistasi motivaatioalueillasi samalla hyväksyen, että et voi olla joka alueella paras? Otatko vastaan palautetta ja neuvoja, jotta kehittyisit paremmaksi ihmiseksi? Suhtaudutko ideoihin objektiivisesti koko yhteisösi parasta ajatellen? Moni tekee näin.

Stereotypian molemmat vaihtoehdot ovat populaatiossamme yleisiä. Ero vaihtoehtojen välillä on, että edellinen vaihtoehto johtaa ennen pitkää tuhoon ja jälkimmäisen kautta on mahdollista ponnistaa pitkäaikaiseen menestykseen.

Jos johdettavien parempi koulutus tai osaaminen ovat johtajan mielestä hänelle itselleen uhka, hän rekrytoi vain itseään huonommin koulutettuja tai osaavia. Silloin johtajasta tulee organisaation kehittymisen pullonkaula. Organisaatio typistyy taantuvan johtajansa tasolle. Jos organisaation kilpailukyky perustuu johtajansa huippuosaamiseen, sen menestys markkinoilla voi jatkua, kunnes markkinoiden muutos vie siltä pohjan. Tämän johtamistyylin vahvuuksiin ei nimittäin kuulu ketteryys.

Olen nähnyt paikallisorganisaatioita, joihin teekkarit eivät kelvanneet edes kesätöihin, koska paikallisjohtaja oli koulutukseltaan insinööri. Näin siitä huolimatta, että koko organisaatiota johti vuorineuvos ja kunniatohtori. Olen nähnyt, kuinka ammattikoulupohjalta ponnistava pikkupäällikkö jättää ottamatta työhaastatteluun automaatioinsinöörin. Ja niin edelleen.

Perimmältään on kysymys itseluottamuksesta. Itseluottamus perustuu itsetuntemukselle; tunteeko ihminen omat vahvuutensa ja heikkoutensa sekä tunteensa ja niiden syyt. Hyvällä itsetunnolla varustettu johtaja tuntee ja hyväksyy vahvuutensa ja heikkoutensa. Jos nämä ovat epätyydyttävällä tasolla, hän ryhtyy kehittämään niitä. Tai hän ajattelee asiaa koko yhteisön tasolla ja täydentää omaa osaamistaan muiden osaamisilla.

Hyvällä itsetunnolla varustettu johtaja ei koe muita uhkaksi heidän osaamisensa tai kokemuksensa takia. Sen sijaan hän tunnistaa persoonia, jotka ovat uhaksi koko organisaatiolle - riidankylväjiä, ideantappajia, tyranneja ja mielistelijöitä - ja pyrkii pääsemään heistä eroon. Hyvän johtajan arvostuslistan kärjessä on aikaansaannokset, eivät aikomukset.

Huonolla itsetunnolla varustettu johtaja pönkittää itseään sukutaustallaan, koulutuksellaan, asemallaan tai aikaisemmilla työtehtävillään. Usein listaan kuuluu vielä epärealistinen omakuva ja jonkinsorttinen toiveajattelu. Ihminen, joka kokee toiset ihmiset uhkakseen, luulee usein, että kaikki muutkin ihmiset pitävät muita ihmisiä uhkanaan.

On tilanteita, joissa organisaation piintyneiden ja vanhentuneiden toiminta- ja ajattelutapojen muuttamiseksi tarvitaan johtajaksi puskutraktoria, joka täyttää tässä määritellyn huonon johtajan tunnusmerkit. Puskutraktoreita tarvitaan vain vähän aikaa ja sen jälkeen heitä ei tarvita. Organisaation pitkäaikainen menestys perustuu hyvälle johtamiselle.

Tuskin syyllistyn vihapuheeseen tai kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, kun kehotan kaikkia ihmisiä vastustamaan huonoa johtamista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, kehittäminen, osaaminen, idea, itseluottamus, itsetunto

Voiko vanhan uudistaminen olla innovaatio?

Torstai 24.9.2015 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Vuonna 1962-1964 maahamme ostettiin sveitsiläisiä 30 mm ilmatorjuntatykkejä (30 ItK/62 HS), joissa oli italialainen Galileo-laskin- ja tähtäysjärjestelmä. Varsinkin viimeksi mainittu osoittautui vaikeaksi oppia ja opettaa. Mutta ei sillä oikeastaan ollut väliä, jos tutkijan lopputoteamus asejärjestelmästä pitää paikkaansa: "...ettei oikein asennetulla ja trimmatulla P 36 -suunturilla ja suuntaajan virheettömällä toiminnalla yleensä ole mahdollista saada 30 ItK/62:lla osumia lentokoneeseen".

Vaikka ilmatorjunnan ainoa tehtävä ei olekaan saada ammutuksi vihollisia alas, on sen onnistuminen kuitenkin hyvä lähtökohta.

Aivan toinenlainen tarina on 23 ItK/61:n tarina. Moskovassa käymässä ollut kauppavaltuuskunta sai tietää, että oli mahdollisuus saada rahoitus tykin hankinnalle ja sopi, että Suomi ostaa 23 ItK/61 -tykkiä suuren määrän vuosina 1968-1970. Nyreyttä aiheutti se, että asiasta tiedotettiin ilmatorjuntajoukkoja vasta jälkikäteen ja että tykin laskin- ja suuntausjärjestelmä edusti tyyppiä, josta oltiin pyrkimässä eroon.

Tuo venäläinen laskinjärjestelmä, joka oli kehitetty sodanaikaisesta saksalaisesta järjestelmästä, oli toki asejärjestelmän heikko lenkki. Asesuunnittelija oli ottanut laskimeen sisältyvän epävarmuuden huomioon perivenäläiseen tyyliin asentamalla tykin kehtoonsa niin väljästi, että sarjaan syntyy noin 15 piirun hajonta. Tykin ampuma sarja - 30 laukausta sekunnista - muodostaa 2 000 metrin etäisyydellä noin 30 metrin läpimittaisen haulikkokuvion.

Sergei-lempinimen saaneesta tykistä tuli varsin suosittu ja sitä hankittiin lisää mm. Itä-Saksan konkurssipesästä.

Tykkiä modernisoitaessa siihen asennettiin uudet kotimaisen tähtäys- ja suuntausjärjestelmät. Tähtäysjärjestelmässä päästiin tilanteeseen, että kaikki tarvittavat parametrit saatiin mittaustuloksina, joten arviolukuja ei tarvinnut enää käyttää. "Uudistuksen ansiosta 23 ItK:n tulenaloitustarkkuus on parantunut merkittävästi (>90 %), jolloin myös todellinen torjuntaetäisyys on entistä suurempi".

Vanhaa, osin epäortodoksista suunnittelua edustavaa, asetta kehittämällä saatiin erinomainen ase, joka on käytössä vieläkin. Samantyyppiseen modernisointiin on päädytty muuallakin, mm. Venäjällä ja Sveitsissä.

Kehittämisessä on paneuduttava korvaamaan se osa kokonaisuudesta, joka ei toimi tai ei vastaa ajan vaatimuksia. Kokonaisuudessa saattaa olla osia, jotka vanhuudestaan huolimatta ovat aivan toimivia. Sellaisia osia ei kannata suoralta kädeltä hylätä, vaikka ne perustuisivatkin tavanomaisesta poikkeavaan ajatteluun.

Onnistunut innovaatio täyttää tiedostettuja ja tiedostamattomia tarpeita ja johtaa kaupalliseen menestykseen. Keksintö ei ole vielä innovaatio ja pelkkä idea on vielä kauempana innovaatiosta.

Ai niin: jos lentokoneiden alasampuminen ei ole ilmatorjunnan ainoa tehtävä niin mitä ne muut tehtävät ovat? No, jos ilmatorjunta pelkällä ammunnallaan saa aikaan sen, että vihollinen ei osu kohteeseensa tai pelkällä olemassaolollaan estää vihollista hyökkäämästä, on se tehnyt tehtävänsä.

Lainaukset ovat Sotamuseon julkaisusta 1/2005: Itsenäisen Suomen ilmatorjuntatykit 1917-2000.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, kehittäminen, idea, keksintö, innovaatio, onnistuminen, epäonnistuminen