Kaksinapainen IT

Torstai 1.10.2015 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Käytäessä keskustelua tietohallinnon ja liiketoiminnan yhteistyöstä monesti todetaan aiheen olevan ikuisuusaihe. "Tästä keskusteltiin jo 30 vuotta sitten", joku toteaa. Täytyy myöntää, että kannanotto harmittaa, sillä mielestäni asiasta pitää keskustella jatkuvasti, koska sitä ei ole saatu kuntoon.

Minun on silti myönnettävä, että jonkinlainen deja-vun koin lukiessani Markku Pervilän 24.9.2015 julkaistua artikkelia Kaksinapainen it antaa tilaa pelle pelottomille tivi.fi:stä. Pervilän mukaan: "Uusi, kaksitoiminen malli jakaa it-osaston kahteen leiriin. Päivittäiset toiminnot pysyvät entisenlaisina ja bimodaalin paletin toinen puolisko tarjoaa turvasataman riskinottajille ja keksintöjen luojille. Kaksitoiminen it-malli (bimodal it) on melko uusi konsepti. Ensi kerran tällaisen kaksitoimisuuden idean esitteli ja nimesi tutkimustalo Gartner vasta viime vuonna."

No nyt Gartner on keksinyt asian, joka on keksitty Suomessa jo 10 vuotta sitten tai aikaisemmin. Monien - ilmeisesti suomalaisten - toimintatapojen siirtyminen kansainvälisiin standardeihin ja käytäntöihin vie näköjään aikaa paljon, koska ne on keksittävä jossain uudelleen.

Esimerkiksi Suomessa jo liki 20 vuotta käytössä oleva tietohallinnon ja liiketoiminnan suhteiden hoito (Business Relationship Management) tuli ITIL- ja Cobit-standardeihin vasta 2011-2012.

Onko meillä suomalaisilla peiliin katsomisen paikka? Keksimme kyllä fiksuja asioita ja otamme niitä käyttöönkin. Samaan aikaan työnantajiemme kansainvälistyessä joudumme jatkuvasti tilanteeseen, kun toimintatapamme ovat erilaisia suurten maiden - kuten Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian - vastaaviin verrattuna. Erilaisuus johtuu kokemukseni mukaan usein siitä, että käymme näihin verrattuna edellä.

Toisaalta itse keksitty ei tunnu itsestäkään yhtä hyvältä kuin yleisesti hyväksytty. Pikkuisen aina epäilyttää, kun on edistämässä asiaa, josta kukaan muu ei (vielä) puhu.

Keskustelin tietohallinnon kaksinapaisuusuutisesta viime viikolla vanhan asiakkaani kanssa. Kolmisen vuotta sitten sparrasin häntä - tietohallintojohtajaa - IT:n organisointiasiassa ja kumpikin muisti, että tämä Gartnerin uutuutena esittämä IT-palvelujen kaksitahoisuus (jatkuvat vs. kehityspalvelut) oli esillä jo silloin.

On silti hyvä, että Gartner on ottanut asian esille nyt. Se kertoo, että ajatus on jollain tasolla yleisesti hyväksytty ja kiinnittää digitalisaatiokeskustelun yhteydessä huomiota teknologian sijasta vaihteeksi organisatorisiin asioihin. Huomasin kootessani yhteen aineistoa Tietohallinnon organisointi -kirjaani varten, että ansiokkainta tutkimusta aiheesta on tehnyt juuri Gartner.

Tässä kuvitteellisessa kisassa tosin meikäläinenkin pääsisi palkintosijoille vaatimattomahkolla panoksellani, sillä niin vähän tietohallinnon organisointia on tutkittu. No nyt tuokin tutkimus - kotimainen ja ulkomainen - on saatu tuotteistettua suomenkieliseksi kirjaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuottavuus, talouskasvu, tietotyö, kilpailukyky, digitalisaatio

Mummomannekiinit catwalkilla?

Torstai 3.9.2015 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Harrastan sukututkimusta. On hämmästyttävää huomata, että 1700-luvulla saattoi kuolla 46-vuotiaana vanhuuteen. Toisaalta silloinkaan yli 100-vuotiaaksi eläminen ei ollut mahdottomuus.

Maailma muuttuu. Tänään 46-vuotias on parhaassa työntekoiässä ja luetaan keski-ikäisten joukkoon. Edessä parisenkymmentä vuotta tehokasta työuraa, mutta varmuudella vain jos ei joudu työttömäksi. Yli 45-vuotiaan työllistymismahdollisuudet ovat huonot ja yli 50-vuotiaan todella huonot. Onko yrittäjäksi ryhtyminen ainoa vaihtoehto, jos ei halua pitkäaikaistyöttömien joukkoon?

Työurien pidentämisestä puhutaan paljon. Mutta puhe on yhtä tyhjän kanssa niin kauan kuin yli 50-vuotiaat ovat työmarkkinoilla kuin väärää rahaa. On turha pidentää työpäivää tai nostaa eläkeikää niin kauan, kun reilut 300 000 ihmistä on työttömänä.

Marjatta Jabe kirjoittaa asiasta 9.9.2015 julkaistavassa kirjassaan Ikä voimavarana. Hän myös tarjoaa faktatietoa aiheesta ratkaisujen pohjaksi. Esimerkiksi vapaaehtoistyönä tehdyn omaisten hoidon arvo on 2,8 miljardia euroa.

Tosiasia on, että 65 vuotta täytetään nykyään terveempänä kuin aikaisemmin. Hyvä toimintakunto ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys ja siksi senioreiden työntekoon pitääkin liittyä tietty yksilöllisyys. Emme tarvitse kategorisia päätöksiä vaan yksilöllisiä ratkaisuja. Jo pelkästään tietojärjestelmien koulutuksessa ikä pitäisi ottaa huomioon - nuoremmat oppivat eri tavalla kuin vanhemmat.

Mielenkiintoista on myös se, että Jaben mukaan ikääntyneiden osuus ostovoimasta on 70 %. Silti heihin kohdistetaan vain 5 % mainonnasta. Milloin näemme mummomannekiinit catwalkilla?

Viimeksimainittua tukee tuore tieto Tekniikka & Talous -lehdestä (28.8.2015 s. 23). YIT-Kodin tyypillinen ostaja on 60-69-vuotias ja yli 60 % ostajista on yli 50-vuotiaita. Vanhemmilla ikäryhmillä on rahaa, nuoremmilla velkaa.

Jaben kirja laittaa miettimään uudelleen suhtautumista senioreihin. He eivät ole ongelmia, eläke-pommin räjäyttäjiä, kansantalouden syöpäläisiä vaan mahdollisuus, johon edelläkävijäyritykset ovat jo tarttuneet.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuottavuus, talouskasvu, tietotyö, kilpailukyky, työurien pidentäminen, ikäjohtaminen

Tavoiteltiinko yhteiskuntasopimuksessa tuottavuusloikkaa?

Perjantai 28.8.2015 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Kaatuneessa yhteiskuntasopimuksessa tavoiteltiin 5 % tuottavuus- tai kilpailukykyloikkaa. Oikeastaan tavoiteltiin hintakilpailukyvyn paranemista. Sekin voi tuottaa tuottavuuden paranemista, ainakin laskennallisesti.

Tuotos voidaan purkaa osiin kaavalla tuotos = tuottavuus x työpanoksen hinta x työpanoksen määrä. Tuottavuus saadaan tästä kaavasta seuraavasti:

tuottavuus = tuotos / työpanoksen hinta x työpanoksen määrä.

Jos työpanoksen määrää lisätään (siis työaikaa pidennetään) siten, että työpanoksen hinnan ja määrän tulo pysyy vakiona (keskituntipalkka alenee), tuottavuus pysyy lähtökohtaisesti vakiona. Se kasvaa vain ja ainoastaan jos lisäntynyt työpanoksen määrä lisää tuotosta. Se ei ole itsestään selvää. Se voi toimia esimerkiksi tehdastyössä mutta todennäköisesti ei missään luovassa työssä. Ylempien toimihenkilöjen tuottavuuteen tuo ei todennäköisesti auta pätkääkään, koska he tekevät palkatonta ylityötä jo nyt. Eikä yrittäjien työtunteja laske kukaan.

Sen sijaan erilaisten palkan lisä- ja sivukulujen (kuten lomarahat yms.) karsiminen laskee työpanoksen hintaa ja jos tuotos pysyy vakiona, tuottavuus kasvaa.

Hintakilpailukyvyn kehittämisessä ei siis suoraan ole kysymys tuottavuuden parantamisesta, vaan työpanoksen hinnan alentamisesta. Tätä ei haluta ilmeisesti sanoa suoraan, vaikka syytä olisi. Suomessa palkat - eli työpanoksen hinta - on seurannut monilla aloilla aika hyvin tuottavuuden kehitystä. Varsinainen ongelma ei olekaan se vaan ns. Baumolin tauti. Sillä tarkoitetaan, että palkat nousevat myös aloilla, joilla tuottavuus ei juuri parane, koska nekin alat joutuvat kilpailemaan osaajista mm. palkoilla.

Nyt kansakuntamme on joutunut tilanteeseen, jossa kansalaisten palkat ovat nousseet jo jonkin aikaa enemmän kuin kansallinen tuottavuus. Ilmiö lienee alkanut jo 1950-luvulla, jolloin prosenttipohjaiset palkankorotukset sekä erilaiset palkanlisät vuosien ja vuosikymmenten aikana nostivat erityisesti teollisuustyön hinnan tasolle, jossa vienti eli hintakilpailukykymme alkoi kärsiä.

Vaikka pääministeri Sipilä puhuukin virheellisesti tuottavuusloikasta, tarvitsemme kyllä sitä hintakilpailukykyloikkaakin monilla aloilla. Kertaluontoisesti voisimme tehdä jonkinsorttisen työajan pidennyksen ja alentaa työnantajan kuluja esimerkiksi lomarahoista luopumalla.

Mielestäni työajan pidennyksen ongelma on, että se kohdistuu vain osaan suomalaisista työntekijöistä, nimittäin niihin, jotka jo tekevät töitä. Yli 300 000 suomalaista on tämän ulkopuolella. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että niistä joilla työtä on, puristetaan viimeisetkin mehut ja ne, joilla sitä ei ole, masennetaan.

Tekniikka & Talous -lehden perusinsinööri Veijo Miettinen -nimimerkin takaa kirjoittava teräväkynäinen kolumnisti toteaakin, että "tänään insinööri ei kieltäydy pidentämästä päiväänsä. Pitäisi kuitenkin muistaa pidentää myös päiväkotien hoitoaikoja ja koulupäiviä." Työajan pidentämisen seuraukset pitää ottaa huomioon.

Siksi kehottaisinkin miettimään vielä uudelleen sitä toista vaihtoehtoa. Sitä, että tekisimme enemmän aikayksikköä kohden. Miettisimme keinoja, joilla tuottavuutta ja tuotosta voitaisiin oikeasti parantaa. Tietotekniikan idea on sen toimintatapoja muuttavassa vaikutuksessa. Tietotekniikan hyödyntämisessä on Suomen tulevaisuus, joten tietotekniikan hyödyntämisen johtaminen on jatkossa entistä tärkeämpää.

Tietotekniikan johtamisongelmat eivät ole tietotekniikka- vaan johtamisongelmia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuottavuus, talouskasvu, tietotyö, kilpailukyky, digitalisaatio

Tuottavuutta lähityöllä

Lauantai 22.8.2015 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Kotikyläni bussilinjoja Helsinkiin muutettiin Kehäradan avautumisen vuoksi. Nyt viisi bussivuoroa arkiaamuisin poikkeaa Kehäradan asemalla Leinelässä ja iltapäivän viisi vuoroa Aviapoliksessa.

Helsinkiin töihin meneville muutos tiesi puolen tunnin pidennystä päivittäiseen kodin ja työpaikan väliseen matkaan. 7,5-tuntista työpäivää netto tekeville työn tekemiseen menee nyt 11 tuntia brutto, kun otetaan huomioon matkat ja lounastunti.

Suomalaisista 70 % tekee tietotyötä, kirjoittaa Marjatta Jabe kohta julkaistavassa kirjassaan Ikä voimavarana. Kaikki tietotyö menee verkkoon, kirjoittaa puolestaan professori Matti Pohjola vuonna 2011 julkaistussa esityksessään Teknologia ja talouskasvu hyvinvoinnin lähteinä. Kun nämä kaksi tietoa yhdistää, paikkariippumattoman työn potentiaali on huikea.

Paikkariippumatonta työtä voi tehdä vaikka kotoa käsin. Kotoa käsin tehty työn netto ja brutto voivat olla samat, jos lounastaa työtä tehden. Ja vaikka pitäisikin puolen tunnin lounastauon, tuottavuuden kasvu on huimat 37,5 %.

On ironista, että tällaiselle ihmisen kotia lähellä olevalle työlle on annettu nimeksi etätyö. Termissä on niin tunkkainen tuulahdus menneiltä ajoilta, että eiköhän anneta sille uudeksi nimeksi lähityö.

Lähityö - ja paikkariippumaton työ yleensäkin - tuo aivan uskomattomia etuja sekä työn tekijälle että työn antajalle. Jos toinen on aamuvirkku ja toinen ilta-aktiivinen, voidaan kahdella henkilöllä saada jo uskomaton ajallinen peitto palveluun. Toimistot, joiden käyttöaste parhaimmillaankin on vain 30 %, voidaan mitoittaa uudelleen huomattavasti tiukempaan väljyyteen. Työpisteen voi varata itselleen verkon kautta niiksi päiviksi, jolloin tulee etätöihin konttorille.

Liikenteen ruuhkat helpottuvat ja liikenne tasoittuu. Osa tietotyöläisistä jää lähityötä tekemään kotiinsa ja on poissa liikenteestä kokonaan. Osa tekee aamun töitä kotona ja lähtee liikenteeseen klo 10-14, jolloin tiellä on tyhjää.

Kaikkea tietotyötä ei voi tehdä paikkariippumattomasti. Ydinvoimalaa ei valvota jatkossakaan kahvilasta käsin eikä siellä voi työstää huippusalaisia dokumenttejakaan. Myös teho-osaston valvonta pysynee sairaalassa eikä siirry kenenkään kotiin mutta yllättävän monta muuta tehtävää voidaan tehdä paikkariippumattomasti: kotona, tienpäällä tai muualla.

Kun äidit ja isät käyvät kodin ulkopuolella töissä, logistisesti paras paikka päiväkodille, alakoululle ja kaupalle on kodin ja työpaikan välisen matkan varrella. Entä sitten, kun työtä tehdään kotoa käsin? Silloin niiden tulee sijaita lähellä kotia. Lähikoulu ja -kauppa ovat silloin arvossaan!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuottavuus, talouskasvu, tietotyö, kilpailukyky