Osaaminenko uhkaa? Osa 2.

Torstai 22.10.2015 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Vitsinä kerrotaan tarinaa kahden johtajan keskustelusta. Ensimmäinen: "Miten firman käy, jos panostamme henkilökunnan koulutukseen ja he päättävät lähteä?" Siihen toinen: "Entä miten firman käy, jos emme panosta ja he päättävät jäädä?"

Tunteettomimmat ns. asiajohtajat voivat ajatella henkilökuntaa osana tuotantokoneistoa. Niin voi tehdä, mutta siinä tapauksessa kysymys on hieman erilaisesta tuotantokoneistosta. Semmoisesta, joka lähtee joka ilta kotiinsa ja olla seuraavana päivänä tulematta töihin. Näin ns. asiajohtajallekin saadaan käsiteltävissä oleva ongelma: Miten johtaa firmaa, jonka tuotantokoneistosta merkittävä osa voi kadota yön aikana?

Ratkaisu on yllättävän yksinkertainen: Niin hyvin, että jokainen koneiston osa palaa joka päivä kunnossa työpaikalle. Bonusta on, jos palaaja on hyvässä kunnossa ja suorastaan innosta puhkuen odottaa päivää ja sen tuomia haasteita.

Hyvää johtamista on koetettu määritellä vaihtelevin tuloksin. On helpompi tuntea hyvä johtaminen kuin kuvailla sitä. On myös helpompi kuvailla hyvää johtamista huonon johtamisen esimerkkien kautta.

Mutta jos johtaminen on kunnossa, siis riittävän hyvällä tasolla, onko pelko henkilökunnan poislähtemisestä heihin panostamisen jälkeen enää ajankohtainen?

Aina on niitä, jotka katsovat vain omaa etuaan ja sitäkin lyhytnäköisesti. Aina on tehtäviä, joissa voi vaihtaa työnantajaa parin euron tähden. Niitä, jotka näitä ihmisiä palkkaavat, tahdon neuvoa: Se, joka rahalla tulee, rahalla myös lähtee.

Myös toinen neuvoni on kokemuksen kautta opittu: Jos joku haluaa lähteä, anna hänen mennä. Kaikki yrityksesi saada hänet jäämään ovat tuomitut epäonnistumaan tai osoittautumaan väliaikaisiksi. Toivota lähtijälle onnea uusissa tehtävissä ja ala miettiä sekä syntyneen aukon korvaamista että sellaisia parannuksia työympäristöön, jotka tekevät työyhteisöstäsi ylivoimaisen.

Osaaminen ei ole uhka. Osaamattomuus on uhka, jota vastaan meidän on taisteltava. Tai huonosti käy.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, kehittäminen, osaaminen, kouluttaminen, henkilöstöpääoma