Onko kaikilla samat säännöt?

Torstai 10.9.2015 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Erässä yrityksessä oli avoinna asiantuntijan tehtävä. Eräs hakijoista vaikutti tehtävään erittäin pätevältä ja muuten sopivalta mutta hän asui suhteellisen kaukana yrityksen toimipisteestä.

Rekrytointia tekevä johtaja olisi voinut toimia monella tavalla. Jos hänen ajatusmaailmaansa työ kotoa käsin olisi ollut oikein, hän olisi voinut sopia rektyroitavan kanssa siitä, että hän voi tehdä osan työpäivistään kotoa käsin. Ja mennä sen jälkeen kertomaan rupusakille, että "olen rekrytoinut huippuasiantuntijan, jonka kanssa on sovittu, että hän voi tehdä töitä puolet ajasta kotoa käsin. Sen sijaan te muu rupusakki: te tulette tänne konttorille joka päivä töihin niinkuin ennenkin."

Jokainen tajuaa, miten työyhteisön ilmapiirille olisi käynyt.

Tämä johtaja ei kuitenkaan tehnyt noin, vaan järjesti asiasta henkilökuntansa kesken keskustelun, jonka tuloksena koko työyhteisön sääntöjä muutettiin. Tuon yksittäisen henkilön rekrytoinnin ja sitä seuranneen arvokeskustelun seurauksena jokainen saattoi jatkossa tehdä osan työajastaan töitä kotoa käsin.

Tietotyössäkin toiset tehtävät sopivat paremmin kuin toiset kotoa käsin tehtäviksi. Vaikka säännöt olisivat kaikille samat, työtehtävien vaatimukset ja yksilölliset ominaisuudet on otettava huomioon esimerkiksi kotoa käsin tehtävää työtä sovittaessa. Kaikille lähityö kotona ei luonnistu, jotkut tehtävät vaativat fyysistä läsnäoloa jossain paikassa ja työyhteisön sosiaalinen kanssakäyminen vaatii kohtaamisia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, kehittäminen, työilmapiiri, etätyö, lähityö, paikkariippumaton työ

Ei aikaakaan ja olen turha

Tiistai 8.9.2015 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

Sain luettavakseni uutuuskirjan. Kirja vaikutti minuun syvästi. Kirja on Marjatta Jaben ”Ikä voimavarana” (Ketterät Kirjat Oy 2015).

Kirjailija on virallisesti eläkkeellä, mutta kaikkea muuta kuin toimeton. Hän kirjoittaa kirjoja ja artikkeleita ammattilehtiin tiuhempaan kuin moni täyspäiväinen keski-ikäinen tai nuorempi toimittaja.

Oli hienoa lukea Jaben omaa elämäntarinaa. Huomasin samaistuvani mummoon. Hänen analyysinsä henkisestä kasvusta ikäkausista minun nykyiseen ikääni asti tuntuivat päälinjoiltaan samankaltaisilta. Toki, koska olen mies, olen kypsynyt ja viisastunut hieman hitaammin.

Koska analyysi menneisyydestäni oli noin osuva, voisiko Jaben analyysi tulevaisuudestanikin olla? Elämäni on siis menossa yhä parempaan suuntaan? Lohdullista.

Huoliakin matkalla tulee olemaan. Jostain järjettömästä syystä minua vanhemmat eivät olekaan kysyttyjä työmarkkinoilla. Vaikka ihminen on tuottavimmillaan 45-60-vuotiaana. Hän ei enää jaksa juhlia niin, että työkyky menee moneksi päiväksi. Perheen ruuhkavuodet vauvojen ja teini-ikäisten kanssa alkavat olla takana. Kuolemanpelko on pakottanut pitämään itsestään huolta. Samalla kokemus on tuottanut viisautta, jonka ansiosta aikaisemmin viikon työn voi tehdä tunnissa tai parissa (riippuu toki alasta).

En keksi muuta selitystä tälle ikäsyrjinnälle kuin pahimman laatuisen ajatusvirheen. Järki sanoo, että iäkkäämmällä on vähemmän työvuosia jäljellä kuin nuoremmalla. Edelleen joku järkeilee, että nuori sitoutuu pidemmäksi ajaksi työpaikkaansa. Paha ajatusvirhe. Juuri nuorethan haikailevat sitä vihreämpää ruohoa aidan takaa. Juuri nuorethan eivät sitoudu, kun etsivät vielä paikkaansa. Hyvä, että etsivät, jotta oppivat tietämään, mikä itselle sopii. Vanhemmat sen jo tietävät. Vanhemmat sitoutuvat lopputyöelämäkseen työpaikkaan, kunhan heitä johdetaan ja kohdellaan hyvin.

Iäkkäämpien ainoa heidän itsensä luoma este on asenne. Jos uran pitää olla position ja palkan suhteen loppuelämän nousujohteinen, voi nopeasti seinä tulla vastaan. Suhdanteet elävät kansataloudessa ja näin ollen myös henkilökohtaisessa elämässä.

Joka tapauksessa itse aion tehdä jatkossakin rekrytointipäätöksiä ikään katsomatta. Arvioin hakijan hänen tuottavuutensa, potentiaalinsa ja ennen kaikkea asenteensa perusteella. Ikä ei ole asenne, mutta asennekysymys se on.

Jaben kirja on ehdoton kultakimpale kaikille yli viisikymppisille ja hyvin suositeltava myös nuoremmille.

Marjatta Jabe: Ikä voimavarana

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, ikä, ikäsyrjintä, voimavarat, seniori, työelämä

Mummomannekiinit catwalkilla?

Torstai 3.9.2015 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Harrastan sukututkimusta. On hämmästyttävää huomata, että 1700-luvulla saattoi kuolla 46-vuotiaana vanhuuteen. Toisaalta silloinkaan yli 100-vuotiaaksi eläminen ei ollut mahdottomuus.

Maailma muuttuu. Tänään 46-vuotias on parhaassa työntekoiässä ja luetaan keski-ikäisten joukkoon. Edessä parisenkymmentä vuotta tehokasta työuraa, mutta varmuudella vain jos ei joudu työttömäksi. Yli 45-vuotiaan työllistymismahdollisuudet ovat huonot ja yli 50-vuotiaan todella huonot. Onko yrittäjäksi ryhtyminen ainoa vaihtoehto, jos ei halua pitkäaikaistyöttömien joukkoon?

Työurien pidentämisestä puhutaan paljon. Mutta puhe on yhtä tyhjän kanssa niin kauan kuin yli 50-vuotiaat ovat työmarkkinoilla kuin väärää rahaa. On turha pidentää työpäivää tai nostaa eläkeikää niin kauan, kun reilut 300 000 ihmistä on työttömänä.

Marjatta Jabe kirjoittaa asiasta 9.9.2015 julkaistavassa kirjassaan Ikä voimavarana. Hän myös tarjoaa faktatietoa aiheesta ratkaisujen pohjaksi. Esimerkiksi vapaaehtoistyönä tehdyn omaisten hoidon arvo on 2,8 miljardia euroa.

Tosiasia on, että 65 vuotta täytetään nykyään terveempänä kuin aikaisemmin. Hyvä toimintakunto ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys ja siksi senioreiden työntekoon pitääkin liittyä tietty yksilöllisyys. Emme tarvitse kategorisia päätöksiä vaan yksilöllisiä ratkaisuja. Jo pelkästään tietojärjestelmien koulutuksessa ikä pitäisi ottaa huomioon - nuoremmat oppivat eri tavalla kuin vanhemmat.

Mielenkiintoista on myös se, että Jaben mukaan ikääntyneiden osuus ostovoimasta on 70 %. Silti heihin kohdistetaan vain 5 % mainonnasta. Milloin näemme mummomannekiinit catwalkilla?

Viimeksimainittua tukee tuore tieto Tekniikka & Talous -lehdestä (28.8.2015 s. 23). YIT-Kodin tyypillinen ostaja on 60-69-vuotias ja yli 60 % ostajista on yli 50-vuotiaita. Vanhemmilla ikäryhmillä on rahaa, nuoremmilla velkaa.

Jaben kirja laittaa miettimään uudelleen suhtautumista senioreihin. He eivät ole ongelmia, eläke-pommin räjäyttäjiä, kansantalouden syöpäläisiä vaan mahdollisuus, johon edelläkävijäyritykset ovat jo tarttuneet.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuottavuus, talouskasvu, tietotyö, kilpailukyky, työurien pidentäminen, ikäjohtaminen

Millaista on suomalainen karisma?

Tiistai 1.9.2015 - Toni Hinkka, johtamisaktivisti

Toimittaja Kari Angeria arvioi Karisma-kirjani Iisalmen Sanomissa 24.8.2015 (lue juttu tästä). Kivan arvion tekikin. Kehujen joukossa oli myös parannusehdotus:

”Karisma-kirjan luettuaan jää oikeastaan kaipaamaan vain yhtä asiaa. Kirja voisi lähestyä karismaa vielä enemmän suomalaisuuden näkökulmasta.

Millaista on erityisesti suomalainen karisma? Onko olemassa joitain eroja siinä, mitä asioita suomalaiset pitävät karismaattisena ja mitä muut? Mitkä piirteet korostuvat Suomessa?”

Hyviä kysymyksiä, jotka ansaitsevat vastauksen. Pohdiskelen asiaa hieman.

Parikymmentä vuotta sitten eräs silloinen työkaverini kutsui minut erääseen tilaisuuteen helsinkiläiseen hotelliin. Kutsuessaan hän oli hyvin vaitonainen. Päätin mennä paikalle, koska kaveri oli saanut muutaman kuukausi aikaisemmin harhaluodin reiteensä johtamassani ampumaharjoituksessa. Se on kuitenkin toinen tarina.

Paikan päällä hotellissa selvisi, että kyseessä oli verkostomentorointiverkoston rekrytointitilaisuus. Pesuaineita ja lisäravinteita, mitä lie.

Satakunta tuulipukukansalaista oli ahdettu suurehkoon saliin. Sali oli kuitenkin liian pieni, jotta olisi voinut luontevasti olla puhumatta ja silmiin katsomatta tuntemattomia ihmisiä. Onneksi olimme kaikki samaa kansaa eikä kukaan yrittänytkään tehdä kummoisempaa tuttavuutta. Ihmisten vaatetusta en tarkkaan muista, mutta mieleenpainuva valikoima erilaisia kengänkärkiä jäi mieleeni.

Tilaisuus alkoi. Lavalle astui esittelijän mukaan miljoonaomaisuuden tehnyt australialainen verkostomarkkinointiaktivisti. Bodarivartalo kannatteli kallista pukua. Kultaiset sormukset loistivat takariville asti (mielenkiintoista muuten että valtaosa yleisöstä mahtui nimenomaan takariviin).  Esiintyjän itsevarmuus hehkui kilpaa salin loistokkuuden kanssa.

Aussiguru alkoi puhua. Matalan karismaattisella äänellään hän sanoi lauseen tai pari asiaa. Sitten hän alkoi huudattaa yleisöä: ”Ain’t that right? Say yes, Finns!” hän huusi.

Vaan eipä yleisö lähtenytkään mukaan. Ennemminkin yleisö lähti. Ensin yksi, sitten muutama muu. Pari tyyppiä jokaisen huudatusyrityksen jälkeen.

Meni noin kymmen minuuttia tilaisuuden aloituksesta, kun minut paikalle kutsunut työkaverini pyysi anteeksi ja sanoi, että mennään jonnekin kaljalle. En saanut koskaan tietää, miten tilaisuus päättyi. Tokkopa kovinkaan hyvin.  Eipä ole kyseisiä tuotteita vastaani sen jälkeen tullut.

Tarinan opetus?

Saattaa olla, että tuo amerikkalaista herättäjäpastoria muistuttava kaveri toimii monessakin paikassa maailmalla. Vaan ei Suomessa. Suomalainen karisma on paljon hillitympää.

Voimme ehkä viihtyä hetken yltiöpäisessä tunnelmannostatuksessa, mutta jos meidän tulee sitoutua johonkin, kaipaamme asiallisen rauhallista esiintymistä. Ehkä tästä syystä Alexander Stubb hävisi Juha Sipilälle tänä vuonna. Valtiovarainministeri on selkeästi jo ottanut opikseen.

[Karisma - 30 keinoa parantaa henkilökohtaista vaikuttavuutta (Ketterät Kirjat, 2015)]

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: karisma, johtaminen, suomalainen, suomalaisuus, suomalainen karisma, helppoheikki, herättäjä, herätyskokous

Tavoiteltiinko yhteiskuntasopimuksessa tuottavuusloikkaa?

Perjantai 28.8.2015 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Kaatuneessa yhteiskuntasopimuksessa tavoiteltiin 5 % tuottavuus- tai kilpailukykyloikkaa. Oikeastaan tavoiteltiin hintakilpailukyvyn paranemista. Sekin voi tuottaa tuottavuuden paranemista, ainakin laskennallisesti.

Tuotos voidaan purkaa osiin kaavalla tuotos = tuottavuus x työpanoksen hinta x työpanoksen määrä. Tuottavuus saadaan tästä kaavasta seuraavasti:

tuottavuus = tuotos / työpanoksen hinta x työpanoksen määrä.

Jos työpanoksen määrää lisätään (siis työaikaa pidennetään) siten, että työpanoksen hinnan ja määrän tulo pysyy vakiona (keskituntipalkka alenee), tuottavuus pysyy lähtökohtaisesti vakiona. Se kasvaa vain ja ainoastaan jos lisäntynyt työpanoksen määrä lisää tuotosta. Se ei ole itsestään selvää. Se voi toimia esimerkiksi tehdastyössä mutta todennäköisesti ei missään luovassa työssä. Ylempien toimihenkilöjen tuottavuuteen tuo ei todennäköisesti auta pätkääkään, koska he tekevät palkatonta ylityötä jo nyt. Eikä yrittäjien työtunteja laske kukaan.

Sen sijaan erilaisten palkan lisä- ja sivukulujen (kuten lomarahat yms.) karsiminen laskee työpanoksen hintaa ja jos tuotos pysyy vakiona, tuottavuus kasvaa.

Hintakilpailukyvyn kehittämisessä ei siis suoraan ole kysymys tuottavuuden parantamisesta, vaan työpanoksen hinnan alentamisesta. Tätä ei haluta ilmeisesti sanoa suoraan, vaikka syytä olisi. Suomessa palkat - eli työpanoksen hinta - on seurannut monilla aloilla aika hyvin tuottavuuden kehitystä. Varsinainen ongelma ei olekaan se vaan ns. Baumolin tauti. Sillä tarkoitetaan, että palkat nousevat myös aloilla, joilla tuottavuus ei juuri parane, koska nekin alat joutuvat kilpailemaan osaajista mm. palkoilla.

Nyt kansakuntamme on joutunut tilanteeseen, jossa kansalaisten palkat ovat nousseet jo jonkin aikaa enemmän kuin kansallinen tuottavuus. Ilmiö lienee alkanut jo 1950-luvulla, jolloin prosenttipohjaiset palkankorotukset sekä erilaiset palkanlisät vuosien ja vuosikymmenten aikana nostivat erityisesti teollisuustyön hinnan tasolle, jossa vienti eli hintakilpailukykymme alkoi kärsiä.

Vaikka pääministeri Sipilä puhuukin virheellisesti tuottavuusloikasta, tarvitsemme kyllä sitä hintakilpailukykyloikkaakin monilla aloilla. Kertaluontoisesti voisimme tehdä jonkinsorttisen työajan pidennyksen ja alentaa työnantajan kuluja esimerkiksi lomarahoista luopumalla.

Mielestäni työajan pidennyksen ongelma on, että se kohdistuu vain osaan suomalaisista työntekijöistä, nimittäin niihin, jotka jo tekevät töitä. Yli 300 000 suomalaista on tämän ulkopuolella. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että niistä joilla työtä on, puristetaan viimeisetkin mehut ja ne, joilla sitä ei ole, masennetaan.

Tekniikka & Talous -lehden perusinsinööri Veijo Miettinen -nimimerkin takaa kirjoittava teräväkynäinen kolumnisti toteaakin, että "tänään insinööri ei kieltäydy pidentämästä päiväänsä. Pitäisi kuitenkin muistaa pidentää myös päiväkotien hoitoaikoja ja koulupäiviä." Työajan pidentämisen seuraukset pitää ottaa huomioon.

Siksi kehottaisinkin miettimään vielä uudelleen sitä toista vaihtoehtoa. Sitä, että tekisimme enemmän aikayksikköä kohden. Miettisimme keinoja, joilla tuottavuutta ja tuotosta voitaisiin oikeasti parantaa. Tietotekniikan idea on sen toimintatapoja muuttavassa vaikutuksessa. Tietotekniikan hyödyntämisessä on Suomen tulevaisuus, joten tietotekniikan hyödyntämisen johtaminen on jatkossa entistä tärkeämpää.

Tietotekniikan johtamisongelmat eivät ole tietotekniikka- vaan johtamisongelmia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuottavuus, talouskasvu, tietotyö, kilpailukyky, digitalisaatio

Tuottavuutta lähityöllä

Lauantai 22.8.2015 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Kotikyläni bussilinjoja Helsinkiin muutettiin Kehäradan avautumisen vuoksi. Nyt viisi bussivuoroa arkiaamuisin poikkeaa Kehäradan asemalla Leinelässä ja iltapäivän viisi vuoroa Aviapoliksessa.

Helsinkiin töihin meneville muutos tiesi puolen tunnin pidennystä päivittäiseen kodin ja työpaikan väliseen matkaan. 7,5-tuntista työpäivää netto tekeville työn tekemiseen menee nyt 11 tuntia brutto, kun otetaan huomioon matkat ja lounastunti.

Suomalaisista 70 % tekee tietotyötä, kirjoittaa Marjatta Jabe kohta julkaistavassa kirjassaan Ikä voimavarana. Kaikki tietotyö menee verkkoon, kirjoittaa puolestaan professori Matti Pohjola vuonna 2011 julkaistussa esityksessään Teknologia ja talouskasvu hyvinvoinnin lähteinä. Kun nämä kaksi tietoa yhdistää, paikkariippumattoman työn potentiaali on huikea.

Paikkariippumatonta työtä voi tehdä vaikka kotoa käsin. Kotoa käsin tehty työn netto ja brutto voivat olla samat, jos lounastaa työtä tehden. Ja vaikka pitäisikin puolen tunnin lounastauon, tuottavuuden kasvu on huimat 37,5 %.

On ironista, että tällaiselle ihmisen kotia lähellä olevalle työlle on annettu nimeksi etätyö. Termissä on niin tunkkainen tuulahdus menneiltä ajoilta, että eiköhän anneta sille uudeksi nimeksi lähityö.

Lähityö - ja paikkariippumaton työ yleensäkin - tuo aivan uskomattomia etuja sekä työn tekijälle että työn antajalle. Jos toinen on aamuvirkku ja toinen ilta-aktiivinen, voidaan kahdella henkilöllä saada jo uskomaton ajallinen peitto palveluun. Toimistot, joiden käyttöaste parhaimmillaankin on vain 30 %, voidaan mitoittaa uudelleen huomattavasti tiukempaan väljyyteen. Työpisteen voi varata itselleen verkon kautta niiksi päiviksi, jolloin tulee etätöihin konttorille.

Liikenteen ruuhkat helpottuvat ja liikenne tasoittuu. Osa tietotyöläisistä jää lähityötä tekemään kotiinsa ja on poissa liikenteestä kokonaan. Osa tekee aamun töitä kotona ja lähtee liikenteeseen klo 10-14, jolloin tiellä on tyhjää.

Kaikkea tietotyötä ei voi tehdä paikkariippumattomasti. Ydinvoimalaa ei valvota jatkossakaan kahvilasta käsin eikä siellä voi työstää huippusalaisia dokumenttejakaan. Myös teho-osaston valvonta pysynee sairaalassa eikä siirry kenenkään kotiin mutta yllättävän monta muuta tehtävää voidaan tehdä paikkariippumattomasti: kotona, tienpäällä tai muualla.

Kun äidit ja isät käyvät kodin ulkopuolella töissä, logistisesti paras paikka päiväkodille, alakoululle ja kaupalle on kodin ja työpaikan välisen matkan varrella. Entä sitten, kun työtä tehdään kotoa käsin? Silloin niiden tulee sijaita lähellä kotia. Lähikoulu ja -kauppa ovat silloin arvossaan!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuottavuus, talouskasvu, tietotyö, kilpailukyky

Lisäarvo ajan ja hien tilalle

Maanantai 10.8.2015 - Reino Myllymäki

Olemme yksinkertaistaneet talouskasvun kaavaa muotoon:

talouskasvu = tuottavuus x työpanos

Kaava ei ole tarkasti ottaen toki oikein, oikeampi kaava olisi:

100 % * ( (tuottavuus 2015 x työpanos 2015 / tuottavuus 2014 x työpanos 2014) -1 )

mutta ymmärtänette, miksi käytämme tuota yksinkertaistettua kaavaa. Talouskasvuun tarvitaan kaksi komponettia, tuottavuus ja työpanos. Jos molemmat kasvavat, syntyy varmasti kasvua.

Olemme työpanoksen suhteen siirtyneet laskevalle uralle, joten sen lasku pitää kompensoida tuottavuuden kasvulla. Jos työpanos laskee prosentin, sen kompensoimiseksi ei riitä prosentin kasvu. Laske vaikka: 1,01 x 0,99 = 0,9999.

Tietotyössä henkilökohtaisella tuottavuudella voi olla suuriakin eroja. Olen itse esimerkiksi kirjoittanut kirjan kahdessa viikossa. Tuottavuuteni oli silloin kirja/2 viikkoa. Joltakin toiselta se olisi voinut viedä esimerkiksi vuoden, jolloin hänen tuottavuutensa olisi kirja/52 viikkoa. Tuottavuuteni olisi siten tuohon hypoteettiseen toiseen kirjoittajaan verrattuna 26-kertainen.

Ongelma on se, että on vaikea ylläpitää korkeaa tuottavuutta, jos yhtä aikaa vaaditaan työpanoksen kasvattamista. Jos tekee työnsä 5 tunnissa ja sen jälkeen on tekemättä mitään 2,5 tuntia, tuotos ei lisäänny yhtään ja keskimääräinen tuottavuus alenee. Siksi olen jossain määrin skeptinen sille, että töissäkäyvien vuosittaisia työtunteja pitäisi lisätä. Se johtaa tilanteeseen, jossa työssäkäyvät painavat niska limassa pitkää päivää ja loppuunpalavat sekä samaan aikaan muu porukka on kortistossa ja palaa loppuun.

Parempaan tilanteeseen päästään sillä, että mahdollisimman moni - suomalais- tai ulkomaalaistaustainen - olisi Suomessa työllistettynä. Koska työpaikkojen lukumäärä ei ole kiveen hakattu, kukaan ulkomaalainen ei voi viedä suomalaisten töitä. Sen sijaan jokainen työllinen kasvattaa taloutta mahdollistaen verojen maksun ja kulutuksensa kautta jonkun toisen työllistymisen.

Vaikka elämme täyttä häkää tietoyhteiskuntaa, jossa 70 % töissä käyvistä on tietotyöläisiä, toimintatapamme ovat kotoisin teollisuus- tai peräti maatalousyhteiskunnasta. Joidenkin mielestä töissä pitää tulla hiki jostakin muusta kuin ilmastoinnin pettämisestä, jotkin toiset pitävät kellokorttia edelleen arvossaan. Ennustan, että joudumme luopumaan näistä arvoista ja siirtymään henkilökohtaisen lisäarvon tuottamisen mittaamiseen. Huonosti tuottavissa tehtävissä työpäivä saattaa pidentyä, tehokkaasti työnsä tekevä pääsee helpommalla.

Professori Matti Pohjola on ennustanut, että tietotyö siirtyy verkkoon. Niinpä osa työstä siirtyy pikkuhiljaa kotoa käsin tehtäväksi. Hyvä uutinen liikenneyhteyksien mitoituksen kanssa tuskaileville.

On kuitenkin tehtäviä, jotka perustuvat edelleen ruumiilliseen työhön ja paikallaoloon. Kaikkea ei ehkä sittenkään voi lisäarvolla laskea.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talouskasvu, tuottavuus, työpanos, työurien pidentäminen, ikäsyrjintä, kokemus

Mikä olisi johtajan suuri palvelus yhteiskunnalle?

Torstai 25.6.2015 - Reino Myllymäki

Olen viime vuodet saanut työskennellä yrityksessä, jossa huomioon otetaan aluksi hulluiltakin tuntuvat ideat. Niitä puntaroidaan, saatetaan kokeillakin ja joskus ne päätyvät käyttöönkin. Vaikka optimismia viljellään, se tehdään kuitenkin useimmiten nykyhetken realiteettien pohjalta.

Kun epäonnistutaan, pieleen menemisen syyt kyllä selvitetään mutta ketään ei tuomita, vaan prosessin tavoitteena on oppiminen. Mokia ja virheitä tapahtuu siinäkin ympäristössä, mutta lähes poikkeuksetta asiat selvitetään.

Ja kun onnistutaan, muistetaan homman alkuunpanija ja jokaisen työpanos onnistumisen takana.

Tämä työympäristö on CxO.

Emme me täydellisiä ole, emme missään tapauksessa. Mutta muutaman päivän vierailu päinvastaisessa ympäristössä laittaa huomaamaan asioita, eikö?

Olin nimittäin muutaman päivän ympäristössä, jossa tyypillistä on, että väärinkäytösten uhri on syypää. Uudet ideat tapetaan alkuunsa. Realiteetteja ei tunnusteta ja asiat tehdään niinkuin ennenkin.

Riitoja ei koskaan selvitellä, koska kuvitellaan sopuisan yhteiselon paikkaavan haavat. Näin selvittämättömistä asioista tulee kiviä yhteiselon reppuun; anteeksi ei saada, koska anteeksi ei pyydetä.

Omasta mielestäni viimeksi mainitun ympäristön ongelmien juurisyy on suhtautuminen virheisiin ja epäonnistumisiin. Tästä olen kirjoittanut aikaisemminkin. Kun virheet ja epäonnistumiset sanktioidaan ankarasti, kukaan ei myönnä virheitään. Epäonnistumisia ei voida käydä koskaan läpi, juurisyitä tunnistaa. Eikä koskaan kukaan pyydä eikä saa anteeksi.

Mielestäni johtajat tekisivät suuren palveluksen työnantajalleen ja yhteiskunnalle luomalla työyhteisöihin virheistä oppimisen ilmapiirin. Ympäristön, jossa ymmärretään, että epäonnistuminen on välttämätön vaihe eteenpäin pääsemisessä. Jossa virhettä sinänsä ei sanktioida; sanktioiduksi tulee virhe, jota ei myönnetä tai josta ei oteta oppia.

Tämä blogikirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran CxO:n verkkosivuilla 18.6.2015.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, kehittäminen, työilmapiiri, epäonnistuminen, innovaatio

Career Isn't Over

Keskiviikko 24.6.2015 - Reino Myllymäki

Ovat vitsailleet, että CIO (Chief Information Officer, tietohallintojohtaja) tarkoittaakin, että Career Is Over. Menin sanomaan tämän ICTexpossa kollega Tapio Järvenpäälle, joka kertoi aikaisemmin kuulemattomansa määritelmän puheessaan koko yleisölle. Kertoi kuulleensa Reinolta. Näköjään olen guruuntumassa, jos kerran pelkällä etunimellä tunnetaan.

Takavuosina tietohallintojohtajalla ei todellakaan ollut uraa eteenpäin, siitä vitsailu urapolun loppumisesta. On myös epäilty ihan merkittävien tutkimuslaitostenkin analysoimana, että tokko tietohallintojohtajaa tarvita enää. Tiedot tietohallintojohtajan poismenosta ovat kuitenkin ennenaikaisia.

Olemme tietoyhteiskunnassa siirtyneet vaiheeseen, jossa tietointensiivisyys kasvaa nopeammin kuin koskaan. Organisaatioiden toiminnankehityshankkeet ovat erittäin "IT-pitoisia" eli tietotekniikkaa hyödyntämällä etsitään tehokkuushyötyjä.

Tällaisessa tilanteessa hyvät tietohallintojohtajat ovat kullan arvoisia! Heitä tarvitaan nykyisissä tehtävissä tukemaan yritysjohtoa tietotekniikan hyväksikäytössä. Heitä tarvitaan myös organisaatioiden kehitysjohtajiksi ja suurten kehitysohjelmien vetäjiksi.

Tietotekniikan ja tietohallinnon lainalaisuudet hyvin osaaville johtajille tulee olemaan hyvin kysyntää. Siis semmoisille, jotka ihan oikeasti tietävät, miten tietotekniikkaa hyödyntämällä saadaan aikaan toimitatapahyötyjä, ja jotka osaavat kommunikoida sekä yritysjohdon että organissation syvien rivien kanssa.

Career Isn't Over.

Tämä blogikirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran CxO:n verkkosivuilla 20.5.2015.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, tietohallinto, IT, kehittäminen, mentorointi, CIO

Jos hoidat kahta samalla tavalla, hoidat toista väärin!

Tiistai 23.6.2015 - Reino Myllymäki

Ollessani pörssiyhtiön yhtiöitetyn tietohallinnon toimitusjohtaja - ja sitä ennen tietohallinnon osastopällikkö - ovista lappasi sisään monenlaista konsulttia. Osan olen unohtanut, osa teki lähtemättömän vaikutuksen.

Niitä, jotka väittivät, ettei työnantajani tiennyt todellisia IT-kustannuksiaan, oli useampi kuin yksi. Muistan sanoneeni yhdelle, että "Tosiaan, palkanlaskenta ei ole tänä vuonna veloittanut mitään henkilökuntamme palkkojen laskennasta. Lisäksi epäilen, että emme maksa konesalimme todellisia sähkökuluja, sillä maksamme konehallista samaa vuokraa kuin ikkunallisesta työhuoneesta". No, ehkä olimme poikkeus maailmassa mutta sekin osoittaa, että yritykset eivätkä tietohallinnot ole samanlaisia.

Jotkut konsulttifirmat ovat tunnettuja siitä, että ne tekevät kaupat seniorikonsulteilla mutta asiakas saa lopulta juniorikonsultteja, jotka menetelmämappi kainalossa tulevat pusertamaan yritystä johonkin tunnettuun muottiin.

Alaveteliläinen lääkäri Leena Furubacka kirjoitti Keski-Pohjanmaa-lehden kolumnissa siitä näkökulmasta, että hänen mielestään sama hoito ei riitä jokaiselle potilaalle. Hän kertoi erään psykologin sanoneen: "Jos hoidat kahta ihmistä samalla tavalla, hoidat toista väärin. Jos hoidat kolmea samalla tavalla, hoidat todellisuudessa itseäsi".

Lausahdus pani miettimään. Monikohan konsultti on yrittänyt "hoitaa" minun vastuulla olevaa pörssiyhtiön tietohallintoa samaan tapaan kuin kymmeniä muita? Mietin myös, syyllistynkö itse samaan? Vaikka todennäköisesti en, saatan silti kantaa mukanani ennakkokäsityksiä asioista. Ja toivon tulevani tässäkin suhteessa paremmaksi.

Hoitakaamme siis asiakasta eikä ongelmaa.

Tämä blogikirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran CxO:n verkkosivuilla 3.6.2015.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, kehittäminen, sparraus, konsultointi, mentorointi

Kipeä luopuminen

Maanantai 22.6.2015 - Reino Myllymäki

On tullut ihmetellyksi johtajia, jotka itsevaltaisesti johtaen vievät aikanaan perustamaansa yritystä kohti tuhoa. Useimpien tilannetta seuraavien mielestä tie kohti täydellistä tuhoa on ollut pitkään nähtävissä. Mutta ruorista tiukasti kiinni pitävä johtaja ei sitä itse näe. Hän jatkaa epätoivoisesti harvenevien joukkojensa johtamista eikä suunta muutu. Miksi?

Huomaan itsekin välillä käyttäytyväni samalla tavoin. Kun on ollut aloittamassa jotain tai laittamassa uuden tuotteen tai järjestelmän alulle, tuntee vähintään "lukkarinrakkaudeksi" kutsuttua tunnetta sitä kohtaan. Haluaa asian menestyvän, koska itsellä on tunnesiteitä asiaan. Vaikka lukkarinrakkaus onkin luonteeltaan pikemminkin hiukan etäistä kuin hyvin läheistä, lukkarinrakkauskaan ei estä halaamasta asiaa kuoliaaksi.

Bernard Lievegoed (kirjassaan Organisaation elämänkaari) kirjoittaa pioneeriyrittäjästä. Henkilöstä, joka on perustanut yrityksen ja johtaa sitä edelleen. Pioneeriyrittäjä on ollut aluksi firmansa ainut työntekijä, joten hän on hoitanut aluksi sen kaikkia tehtäviä ja saattaa kokea itsensä kaikkien alojen asiantuntijaksi. Häneltä kysytään myöhemminkin neuvoa kaikkiin asioihin ja hänelle kehittyy halu pitää kaikkia naruja käsissään.

Pioneeriyrittäjä ei jaa valtaansa. Hän palkkaa kyllä itselleen oikeita ja vasempiakin käsiä, samantyylisiä ihmisiä kuin itse on, mutta valtaansa hän ei heille jaa. Pioneeriyrittäjä mittaa omaa menestystään yrityksensä menestyksen kautta: kun yritys menestyy, hänkin menestyy ja päinvastoin. Yritys on hänen henkilökohtaisen menestymisensä mittari.

Yrityksen pioneerivaihe kriisiytyy jonain päivänä. Se voi alkaa pitäaikaisen asiakkaan menettämisellä, tai maailman muuttumisella tavalla, joka ei sovi pioneeriyrittäjän maailmankuvaan. Firma kasvaa ja ottaa uusia ihmisiä töihin, heidän mukanaan koulutettuja ihmisiä, joilla saattaa olla hyvinkin poikkeava käsitys johtamisesta ja yksilön vastuusta. Pioneeriyrittäjän mahdollisuudet pitää kaikkia lankoja käsissään heikkenee edelleen. Voitot pienenevät, konfliktit yleistyvät, asikkaat valittavat eikä valituksiin reagoida, joustavuus heikkenee, tieto ei kulje ja työmotivaatio heikkenee kaikilla tasoilla.

Surullisinta on, että vaikka pioneeriyrittäjä näkee tuhon merkit, hän ei joko osaa tai halua muuttaa suuntaa. Hän saattaa nimittäin kokea, että "koska minä olen tämän luonut, minulla on oikeus tämä tuhotakin". Niinpä: "minä" on pioneeriyrittäjän sanavarastossa useammin käytetty sana kuin "me", sillä yrityksen nimikin tarkoittaa häntä itseään.

Kaikkein surullisinta tässä leikissä on se, että siinä on pelissä monen suomalaisen työpaikat.

Jos johtajalla olisi huoli aito huoli työntekijöistään, hänhän tekisi kaikkensa - myös luopuisi vallastaan - yrityksensä jatkumisen hyväksi. Hän miettisi: olisiko selviytymismahdollisuudet paremmat ilman minua? Yritys voisi muuttua rajustikin, kunhan se löytäisi uuden tien, joka vie eteenpäin eikä tuhoon.

Eli kannattaa lopettaa ajoissa tuo kuoliaaksi halaaminen. Ja alkaa luopumaan, niin kipeää kuin se tekeekin. Luopuminen voi olla sitä todellista rakkautta.

Tämä blogikirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran CxO:n verkkosivuilla 28.5.2015.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, kehittäminen, pioneeriyrittäjyys, kasvu, työilmapiiri

« Uudemmat kirjoitukset